Esiaviollinen seksi ei ole syntiä

Jotkut kristityt pitävät esiaviollista seksiä syntinä. Raamattu ei kuitenkaan anna perustetta ajatella näin. Raamatun perusteella voi olla hyvä kristitty, vaikka harjoittaisikin esiaviollista seksiä. Ja useimmat kristityt näin tekevätkin. womanbootsVanha testamentti

Vanhasta testamentista löytyy kyllä useita kohtia, joissa miehen ja naimattoman naisen seksi tuomitaan. Tämä liittyy kuitenkin tekstin yhteiskunnalliseen kontekstiin, jossa nainen on miehen (aviomiehen, isän tai talouden isännän) omaisuutta. Näin ollen esim. naimattoman neitsyen kanssa makaaminen on väärin vain neitsyen isää kohtaan, koska hänen omaisuuttaan pilataan. Sen sijaan tuomittavuuden peruste ei ole seksin esiaviollisuus. Tämä tulee ilmi useissa Vanhan testamentin tesktikohdissa. Esim. 2. Mooseksen kirja 22:15-16:

Jos mies viettelee neitsyen, jota ei ole kihlattu, ja makaa hänen kanssaan, hän maksakoon hänestä täyden morsiamenhinnan ja ottakoon hänet vaimokseen. Mutta ellei tytön isä suostu antamaan hänelle tytärtään, viettelijä maksakoon silti saman verran kuin on tapana maksaa neitsyestä morsiamenhintana.

Tekstikohdan mukaan kihlaamattoman neitsyen makaaminen on siis väärin vain, koska isä menettää sen vuoksi rahaa. Tämän vuoksi myös tämän väärinteon korvaaminen tapahtuu rahalla. Sen sijaan tekstikohta ei anna perustetta ajatella, että tapahtunut olisi ollut väärin juuri esiaviollisuuden vuoksi. Sama ajattelutapa löytyy muualtakin Vanhasta testamentista, esim. 5. Moos. 22:13-21, jossa naisesta jälleen puhutaan kuin kauppatavarasta. Tuoreen vaimon neitsyys on erityisen arvokas arvatenkin siksi, että neitsyen kanssa mies voi luottaa naisen kantavan hänen omaa jälkeläistään.

Tärkeänä kohtana Mooseksen kirjoista löytyvistä Kymmenestä käskystä kuudes (”Älä tee aviorikosta”) tulkitaan joskus esiaviollisen seksin kieltäväksi. Aviorikos kuitenkin määritellään Raamatussa seksiksi, jota avioliitossa oleva harjoittaa jonkun muun kuin puolisonsa kanssa. Jos kumpikaan osapuoli ei ole avioliitossa, ei kyse ole myöskään aviorikoksesta. Kymmenen käskyä eivät siis ota kantaa esiaviolliseen seksiin, jos kumpikin osapuoli on naimaton.

Seksin hyväksyvällä tavalla voidaan lukea myös Laulujen laulua, jossa seksuaalista rakkautta ja halukkuutta ylistetään kauniin sanankääntein ilman mainintoja avioliitosta.

Uusi testamentti

Uudessa testamentissa ei puhuta missään suoraa esiaviollisesta seksistä. Siihen liittyvistä seikoista eniten kirjoittaa Paavali, erityisesti ensimmäisessä kirjeessään Korinttolaisille.

Paavali kehottaa välttämään uskonnollista moraalittomuutta. Sitä tarkoittava sana ”pornei” (πορνεί) kuitenkin tarkoittaa mm. seksiä kuukautisten aikaan, uskottomuutta, temppeliprostituutiota (seksi jonkun muun kuin kumppanin kanssa uskonnollisista syistä) ja pederastiaa (aikuisen miehen ja nuorukaisen välinen seksisuhde, mikä on eri asia kuin moderni homoseksuaalisuus). Suoraa kytköstä avioliittoon sillä ei ole, eikä siis myöskään esiaviolliseen seksiin.

Kristillistä avioliittoa Paavali ei edellytä ennen seksiä. Se ei olisi edes mahdollista, koska kristinusko järjestäytyy avioliittoja siunaavaksi kirkoksi vasta paljon Paavalin kuoleman ja Uuden testamentin synnyn jälkeen. Paavali ei edellytä myöskään oikean uskon mukaista liittoa ennen seksiä, vaan jopa kieltää puolison hylkäämisen tämän uskon vuoksi (1. Kor. 7:12-13).

Raamatunkäännöksissä, kuten Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottamassa suomennoksessa Paavali vaikuttaa usein puhuvan vaimosta ja aviomiehestä (esim. 1. Kor. 7:2). Taustalla oleva kreikankielinen teksti ei kuitenkaan ole yksioikoisesti näin. Sen lisäksi, että kristillistä avioliittokäsitystä ei ennen kirkkoa voi olla, puuttuvat kreikan kielestä kokonaan sanat ”vaimo” ja ”aviomies”. Niiden sijaan voidaan toki sanoa ”hänen naisensa” tai ”hänen miehensä”. Käytetyt sanat ”nainen & mies” (γυνή & ἀνήρ) voivat kuitenkin tarkoittaa a) ”yksi nainen & yksi mies”, b) ”vaimo & aviomies” tai c) ”naiskihlattu & mieskihlattu”, ja naisen kohdalla merkitys voi olla vielä d) ”leski”. Jos käännöksessä käytetään suomeksi sanoja ”vaimo ja aviomies” tehdään siis vahva tulkinta alkuperäistekstistä, kun kaikista käännösvaihtoehdoista valitaan yksi. Joka tapauksessa, puhuu Paavali sitten aviopuolisoista tai ei, Paavali ei varmasti puhu kristillisestä avioliitosta, koska sitä ei hänen aikanaan vielä ollut olemassa.

Paavali ei siis edellytä kristillistä avioliittoa seksille. Uskollisuudesta yhdelle miehelle tai naiselle hän kuitenkin ehdottomasti kirjoittaa, lukee alkukielistä tekstiä miten tahansa. Tärkeänä osana tätä kahdenkeskistä suhdetta hän pitää seksiä, esim. kohdassa 1. Kor. 7:5:

Älkää keskeyttäkö yhdyselämäänne, paitsi ehkä yhteisestä sopimuksesta joksikin aikaa, jotta voitte keskittyä rukoukseen; palatkaa sitten taas yhteen. Muutenhan Saatana pääsee kiusaamaan teitä, kun ette kuitenkaan pysty hillitsemään itseänne.

Paavalin tekstien pohjalta on perusteetonta väittää, että Saatana kiusaisi vain seksistä kieltäytyvää avioparia. Päin vastoin esiaviollisen seksin voi itse asiassa katsoa korinttolaiskirjeen perusteella olevan jopa toimintaa, jolla vastustetaan Saatanalle altistavia kiusauksia.

Kristillistä seksiä

Vanhassa testamentissa naisesta puhutaan usein kuin esineestä. Lisäksi tekstit usein vaikuttavat suhtautuvan ongelmattomasti mm. polygamiaan (miehellä monta vaimoa) ja raiskaamiseen. Tekstit pitää kuitenkin lukea niiden konteskti huomioiden, eivätkä ne ilmaise kristillistä suhtautumista seksuaalisuuteen.

Jo Vanhassa testamentissa rakkaudella on valtava arvo. Uusi testamentti vielä kirkastaa sen erityisaseman korkeimpana hyveenä: lähimmäistä on rakastettava kuin itseä (Matt. 22:34–40), toista on kohdeltava kuin toivoisi itse tulevansa kohdelluksi (Matt. 7:12) ja ilman rakkautta emme ole mitään (1. Kor. 13). Opetuksissaan Jeesus itse usein osoittaa, että Vanhan testamentin säädökset voivat olla vastoin lähimmäisenrakkautta, ja jälkimmäisen vaaliminen on tärkeämpää (esim. Mark. 3:1-6). Jeesus antaa esimerkin, jonka mukaan sokea sääntöjen noudattaminen ei ole ihanne, vaan Hänen seuraajilleen ihanteellisia ovat välittäminen, epäitsekkyys ja rakkaus. Kristillinen seksi on niiden mukaista: välittämistä osoittavaa, toisen huomioon ottavaa ja rakkauteen perustuvaa. Sen sijaan seksi jossa nämä ohitetaan ei ole kristillistä, vaikka se olisi kirkossa kuulutetussa suhteessa. Toista vahingoittava, itsekäs ja välinpitämätön paneminen ei ole avioliitossakaan kristillistä.

Seksi on herkkä ja arvokas asia, ja kristillisenä ei voida pitää myöskään sekstailua ilman harkintaa kenen tahansa kanssa. Rakkaudella on erityinen arvo, jonka ilmaisuun seksi on mahtava tapa. Seksi on intiimein fyysisen läheisyyden muoto ja on sääli, jos siitä tulee itselle tärkeimmän ihmisen kanssa jaetun yhteisen aarteen sijaan vain yleistä nautinnonhakua. Niin herkällä asialla kuin seksi voi myös varomattomuudellaan satuttaa itseään ja toista.

Kaiken edeltävän jälkeen on myös hyvä todeta, että avioliitolla on kristinuskossa erityinen arvo. Se on julkinen yhteiselämän tunnustus, jossa vihittävät jättävät toinen toisensa ja yhteisen liittonsa Jumalan huolenpitoon. Ilmaistessaan tahtonsa rakastaa toinen toistaan vihittävät sitoutuvat avioliittoon ja siihen, että tekevät parhaansa, jotta kumpikin voisi olla siinä onnellinen. Turvallinen avioliitto on rakkautta ilmaisevalle seksille paras paikka, vaikka seksi avioliiton ulkopuolella ei syntiä olekaan.

Avainsanat: , , , , , , , , ,

Hyvä valtio vai hyvät ihmiset?

Aatokseni lähtivät liikkeelle Erika Keppolan tekstistä Lasten kärsimys myy.

Hyvä teksti ja minäkin kustantaisin mieluusti lastensairaalan verorahoista. Mutta ei asia silti ihan näin yksinkertainen ole.

teddy-242848_1280Mielipiteeni on vielä keskeneräinen ja altis muutoksille, mutta tällä hetkellä ajattelen suunnilleen seuraavaa:

Monet ovat kritisoineet, että tällaisella rahoituksella vaikkapa alkoholistien kuntoutukseen on vaikea kerätä rahaa, kun eivät ole yhtä hellyyttäviä kuin lapset. Totta, mutta eikös näin ollen ole hyvä kerätä rahoja hankkeelle, joka herättää sympatiat? Valtiolle jää varoja enemmän kohteisiin, joihin varoja ei keräyksillä saada – esim. niille alkoholisteille.

Hyvinvointivaltion pitäisi taata kansalaisille tietty elintaso, myös siis sairaalapalvelut, totta sekin. Eikä keräys ole hyvinvointivaltiolle ihanteellinen rahoitustapa. Mutta jos joku on sitä mieltä, että hänen tuloistaan voisi verottaa suuremman osan vaikka valtio ei sitä teekään, toivottavasit hän sijoittaa verottamattoman määrän oma-aloitteisesti tärkeänä pitämäänsä kohteeseen. Hyvinvointivaltion tarkoituksena on tukea, ei passivoida. Ei pidä nostaa käsiä ylös kun maailmassa on epäkohta ja todeta, että ”joko valtio korjaa tai ei kukaan”.

Ei rahan antaminen lastensairaalalle estä minua äänestämästä päättäjiksi jatkossa ihmisiä, jotka kannattavat kovempaa verotusta ja sitoutuvat hyvinvointivaltioon. Mutta jos muut äänestävät toisin kuin minä – verotus kevenee, sairaaloita ei rakenneta ja kehitysapuun ei pistetä rahaa – ei kai oikein ole todeta, että ”ei minun tililtäni, jos ei muidenkaan tileiltä” ja antaa ongelmien olla? Käyttäkää oikeuttanne äänestää _ja_ oikeuttanne sijoittaa rahojanne tärkeinä pitämiinne kohteisiin.

Olkaa vain eri mieltä näistä, mutta todettakoon, että kannatan hyvinvointivaltiota ja lastensairaalan kustantaminen kuuluisi valtion tehtäviin (perustuslainkin perusteella). Maksan veroni mielelläni ja voisin maksaa enemmänkin, jotta tärkeät jutut saadaan aikaiseksi. Niinpä niiden lisäksi menee tililtäni kuukausittain automaattisena kuukausilahjoituksena jonkinlainen summa erinäisille järjestöille. Minulle jokseenkin huomaamatta ja vaivaa aiheuttamatta. Enemmän varoja tukea ansaitseviin kohteisiin.

Tavoite voi olla hyvinvointivaltio, jossa valtio hoitaa kaiken siinä määrin, että kansalaisten ei tarvitse olla oma-aloitteisia ja korjata huomaamiaan ongelmia. Käytännössä valtiota tuskin hoidetaan koskaan juuri siten kuin minä haluaisin, joten yritän ainakin jotenkin tukea tärkeitä juttuja valtion budjetin ulkopuolella.

Suomalaiseen (luterilaiseen) ajatteluun on pitkään sopinut ajatus, että ihminen on niin heikko (syntinen), että on vain oikein, jos kasvoton valtio verottaa suhteellisen ankarasti ja käyttää varat kaikkien hyväksi parhaiten koituvalla tavalla – yksilöt kun eivät siihen kykene. Itse asiassa liputan tällaisen nöyryyden puolesta, sillä se antaa valtiolle todellisuudessakin paremmat mahdollisuudet tukea rakenteellisesti ihmisiä, jotka ovat yhteiskunnassa heikko-osaisimpia. Sen sijaan se ei saisi tarkoittaa, että vain valtio hoitaa ongelmia. Ei korkea verotus tarkoita, että ihmisten vastuu toisistaan siirtyy valtiolle.

Avainsanat: , , , ,

Muukalaisryhmät, yksilölliset ystävät ja terrorismi

Nykyisellä uutisoinnin vauhdilla tartun tähän aiheeseen myöhään, mutta aikaisemminkaan en ole ehtinyt, joten menköön:

Bostonissa räjähti pari viikkoa sitten maratonjuoksun varrella pommeja, jotka tappoivat ainakin 3 ihmistä (aiheesta CNN). Tekijöiksi paljastuivat kaksi tshetseenitaustaista nuorta muslimimiestä, jotka olivat viettäneet Yhdysvalloissa suurimman osan elämästään ja ulkoisesti kotiutuneet hyvin länsimaalaiseen elämäntyyliin. Teko on kauhea, mutta heti siitä kuullessani toivoin, että tekijät eivät tunnustaisi islamin uskoa. Miksi? Koska länsimaissa heitä ei osata katsoa yksilöinä.

Ihmiset ovat keskenään suhteellisen saman näköisiä. Ihmisten yksilöllisyys käy ilmi vasta, kun jokaista katsoo läheltä – kahta samanlaista ei ole. Sama tuntuu toistuvan myös tavassamme hahmottaa ihmisiä maailmalla: Länsimaalaiset ovat niin lähellä meitä, että heitä on luontevaa ajatella yksilöinä. Mitä kauemmas länsimaista tai etenkin länsimaalaisuudesta mennään, sitä enemmän huomaamme vain ryhmiä.

photo-montage-556806_1280Anders Breivik tappoi vuonna 2011 heinäkuussa 77 ihmistä. Breivik toimi ilmeisesti yksin, mutta häntä on myös muuten kohdeltu poikkeuksena, omanlaisenaan psykopaattina ja erityistapauksena, eli yksilönä. Todellisuudessa Breivik on liian lähellä leimattavaksi. Uskonnollinen hän oli tavallaan, kristitty, mutta kiusallisesti sellaisella tavalla, johon monet länsimaissa voisivat samaistaa itsensä: hän sanoo olevansa ”sataprosenttisesti kristitty”, mutta ”en erityisen uskonnollinen”. Nettiin jättämässään manifestissa hän puolestaan kertoo olevansa sekulaarista ympäristöstä vaikutteensa saanut pragmatisti. Ehkä hieman ironisesti Breivik on helppo nähdä yksilönä, koska hän on suurimmalta osin niin samankaltainen kuin me muut.

Yksilöllisyys tuntuukin katoavan, jos ihminen eroaa meistä sellaisella tavalla, että hänet voi leimata toisenlaiseksi. Juuri näin tapahtui Bostonin pommien ja islamin kohdalla, kun tekijät tunnustautuivat muslimeiksi: kahden nuoren miehen sijaan syyllisiä ovat muslimit, jolloin kaikki tähän uskontokuntaan kuuluvat joutuvat kantamaan näiden kahden miehen syntejä. Kysymys on kuitenkin liian monimutkainen, jotta ”muslimit” voisi olla vastaus: Miksi nämä amerikkalaiset nuoret lähtivät tällaisiin ääritekoihin, mitä he tavoittelivat kärsimystä ja kuolemaa aiheuttamalla, miksei se tuntunut heistä väärältä? Useimmat amerikkalaiset / muslimit / uskovaiset  / nuoret / ihmiset eivät päädy tällaisiin tekoihin, mitä ryhmää sitten katsotaankin. Mitä näille kahdelle yksilölle tapahtui?

Uskonnosta tehdään liian helposti liikaa selittävä tekijä. Ehkä se alkaa olla länsimaalaisille niin vieras asia, että sillä voi yrittää selittää muita vieraita asioita. Yksinkertaistus käy ilmi seuraavasta: Europolin tilastojen mukaan vuonna 2011 Euroopassa tehtiin 174 terrori-iskua tai -yritystä, joista 0 uskonnollisista syistä. Vuodelta 2012 luvut ovat 219 iskua/yritystä ja 6 uskonnollisista syistä. Euroopassa uskonnollisista syistä tapahtuvia terrori-iskuja tapahtuu siis hyvin harvoin, mutta kuka niitä sitten tehtailee? Vastaus: separatistit. Yhteensä 110 vuonna 2011 ja 167 vuonna 2012. Johtopäätös: nationalismi on paha ja nationalismista tulisi päästä eroon. Todellisuudessa tällainen johtopäätös on väärä, sillä käytännössä tekijät taustalla ovat monimutkaisia – esim. taloudellisia, poliittisia, alueellisia tai etnisiä erimielisyyksiä. Uskonnon kohdalla tällainen syy-seuraus-väite kuitenkin usein tehdään helpommin. Yhtä virheellisesti.

Avainsanat: , , , , , , ,

Totalitaarinen rationalismi

Helsingin sanomissa oli tänään eräänä alaotsikkona kysymys: ”Miten on mahdollista, että valistuksen luonut Eurooppa synnytti myös tuhoamisleirit?” Artikkeli itsessään käsitteli Hannah Arendtin kirjaa Totalitarismin synty. Kirjassaan Arendt hakee kysymykselle vastausta politiikan historiasta ja se vaikuttaakin lukemisen arvoiselta. En ole kirjaa lukenut, mutta alaotsikon kysymys jäi mieleeni. Itse haen vastausta aatehistorian puolelta.

birkenau-402324_1280Eurooppalaisen hengen ytimessä on antiikin filosofeista lähtien ollut rationalismi eli järjen korostaminen. Kirkon synnyttyä tämä alkoi näkymään myös sen kehityksessä: lännessä kirkko kehittyi oppipainotteiseksi, paavit olivat keskiajalla usein taustaltaan juristeja ja järjen perusteella uskallettiin yrittää selittää lähes mitä tahansa. Yhtenä seurauksena tästä oli skolastiikka, jossa antiikin tieteet yhdistettiin Raamattuun – ja kysyttiin ääriesimerkkinä mm. montako enkeliä mahtuu nuppineulan päähän. Rationaalisesti pyrittiin selitämään myös luontoa. Vaihtoehtoisen kehityslinjan voi nähdä itäisissä kirkkokunnissa, joissa rationalismin sijaan korostuu mystiikka eli välitön Jumalan kohtaaminen.

Rationalismin korostaminen johti aikanaan protestantismiin: Luther ei nähnyt, miten katolisen kirkon toimia voisi rationaalisesti perustella Raamatulla. Ja protestantismin hengessä seurasi myös valistuksen aika, jossa oltiin valmiita tarkastelemaan kaikkea rationalistisesti. Perinteet hylättiin, niiden antamat vastaukset kyseenalaistettiin ja alettiin etsimään perustaa, jolle ihminen voisi järkensä avulla rakentaa rationaalisen mallin siitä, miten maailma toimii, mikä on oikein ja mikä on arvokasta. Syntyi niin kutsuttu modernin projekti: ihminen hallitsee järkeä ja järjellä voi hallita kaikkea. Järjestä alkoi tulla itseisarvo, eli ainut itsessään arvokas asia, jolle kaikki muu on alistettavissa.

Modernin projekti epäonnistui. Valtavaan määrään kysymyksiä on saatu vastaukset, mutta projekti on kohdannut myös rajansa. Sen heikoimmaksi kohdaksi on osoittautunut etiikka: Mikä on oikein ja mikä väärin? Mitä on hyvyys ja mitä on pahuus? Mitä ovat tärkeimmät tavoittelemisen arvoiset asiat? Rationalismi on väline, jolla on arvokysymyksissä kyetty menestyksekkäämmin kyseenalaistamaan vanha kuin rakentamaan uutta. Ja kun välineestä, rationalismista, tulee itseisarvo kaiken muun kyseenalaistuessa, ei järjellä perustelluille toimille ole enää mitään rajoitteita.

Järjellä on perusteltu yksinvaltiutta: suurin valta yhdelle sivistyneelle ihmiselle, joka voi järjellä kaitsea valtakuntaansa. Kun ainoa itseisarvo on järki, näyttäytyvät toiset ihmisetkin kuitenkin välineinä, joiden kustannuksella hallitsija tai kuka tahansa voi pyrkiä tavoitteisiinsa. Ja järjellä perusteltiin natsien tuhoamisleirejä: tuolloiset tieteen tulokset vahvistivat juutalaisten olevan huonompia ihmisiä, joten rodunjalostuksen nimissä oli järkevää tuhota tuo aines.

Rationalismi on arvokas asia. Se saattaa olla jopa itsessään arvokas. Se ei kuitenkaan saa olla ainut itsessään arvokas asia, sillä myös rationalismi on potentiaalisesti totalitarismia ja myös sillä perustelluille teoille täytyy olla rajat. Niinpä alun kysymykseen: ”Miten on mahdollista, että valistuksen luonut Eurooppa synnytti myös tuhoamisleirit?” Koska tuhoamisleirien tarve ja oikeutus perustuivat samalle ajatukselle kuin valistus, eli itsessään arvokkaalle rationalismille. Kysymys sisältää vastauksen: Nimenomaan valistuksen luonut Eurooppa synnytti tuhoamisleirit.

Avainsanat: , , , , ,